JULKAISUT

Myötätuulta Merimaskussa

 ”Myötätuulta Merimaskussa” -lehti on ilmestynyt vuodesta 1992. Vuodesta 1995 Merimasku-Seura on huolehtinut lehden toimittamisesta. Lehti ilmestyy yleensä kerran vuodessa marras-/joulukuussa. Lehti kertoo sanoin ja kuvin Merimaskun historiasta ja nykypäivästä. Vanhoja irtonumeroita voi kysellä seuran myyntitilaisuuksista tai hallituksen jäseniltä. Hinta 2 €/kpl. Useamman lehden ostossa sovitaan hinta määrän mukaan.

Punainen tupa ja perunamaa - Järvensuun Kollola

Merimasku-Seura on julkaissut Kollolan historiasta ja myöskin nykypäivästä kertovan kovakantisen, 50 sivuisen kirjan nimeltään ”Järvensuun Kollola”

Kirja on ostettavissa Kollolasta, hallituksen jäseniltä, alueen kirjastoista ja Merimaskun Osuuspankista.

ERIKOISTARJOUS 5

Ota kapula käteen ja ala vetää

A5-kokoinen 20-sivuinen vihkonen sisältää lyhyen, mutta hyvin valaisevan tietopaketin   lossiliikenteen kehittymisestä Merimaskussa. Kuvia alkaen kapulalossista päätyen Kirkonsalmen viimeisen lossin matkaan ja sillan vihkimiseen.

Hinta 3    Painos tilapäisesti loppu

Joulun ajan leivontaa ja Wanhanajan Joulu

A6-kokoiset 12-sivuiset vihkoset, joihin on koottu vanhoja hyviä Kollolan Annan reseptejä piparkakuista puhelinkakkuun ja lipeäkalavanukkaasta sokerijuurimuhennokseen. Ohjeet myös Naantalin piparkakkoihin, oman lipeäkalan valmistukseen ja kinkun suolaukseen.

Sarjaan on tulossa vielä Annan ohjeista koottu vihko herkullisia omenareseptejä

Hinta molemmissa 3

Uusia julkaisuja suunnitteilla.

Suunnitelmissa on koota esimerkiksi Apajan historiaa kansien väliin sekä Merimaskun Terveystalon historiaa. Molempien julkaisujen toteuttamiseen kaipaamme myös merimaskulaisten osallistumista kuvin tai tarinoin. Myös Merimaskun historian toimittamisesta on keskusteltu Naantalin Museon kanssa.