Merimasku-Seura ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 12.3.2019 Ravintola Naapurissa.

 Marjo Helelä vieraili tilaisuudessa ja aihe "Mitä Merimasku voisi tarjota matkailijoille?" herätti vilkkaan keskustelun runsaslukuisessa yleisössä.

Samassa vuosikokouksessa Merimasku-Seura ry:n perustajajäsen, 25 vuotta hallituksessa ollut, 12 vuotta puheenjohtana ollut, vuoden 2018 Lossivahdiksi nimetty ja myös Seuran kunniajäsenen arvonimen saanut Maarit Lineri jätti hallituspaikkansa seuraajilleen.

Kiitoksia Maarit näistä vuosista ja peräänantamattomasta työstä Seuran ja merimaskulaisten hyväksi. Tämä työ jatkunee ja sitä riittänee "eläkkeelläkin".

 

Muisteluiltapäivää vietettiin su 14.4.2019 Ravintola Naapurissa.

Aiheena olivat kodinhaltijat ja saunatontut.

Maarit Lineri kertoi mielenkiintoisia  tarinoita entisaikojen uskomuksista, jotka ovat värittäneet ihmisten elämää niin meillä kuin muuallakin. Ja taitavatpa elää vielä tänäkin päivänä keskuudessamme tietyissä yhteyksissä.

 

Lauantaina 11.5. Merimasku-Seura ja Merimaskun Teatteri järjestivät kevättalkoot Kollolan pihapiirissä. Kaupungin sähkömiehet olivat aloittaneet kaapelivedot pihalla, ja piha oli myös sen näköinen. Ja se myöskin jäi odottamaan sähkötöiden valmistumista. Rakennusten siivousta ja kunnostusta, haravointia, kukkapenkkien kaivelua, puiden ja pensaiden hoitoa kaikkea mahdollista yhteisen viihtyvyyden parantamiseksi.

Jouluseimikin muuttui taas teatterin lippukojuksi. 

 

Talkooväelle oli tarjolla tietenkin pientä purtavaa ja juotavaa.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Merimaskun Suvilysteillä la 15.06. Merimasku-Seura ry julkisti jälleen vuoden Lossivahdin. Lossivahdin tittelin sai ansaitusti Seppo Ansamaa. 40. juhlavuottaan viettävän Merimaskun Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja, joka on ahkerasti läsnä miltei kaikessa talkootoiminnassa, jota paikkakunnalla tapahtuu.

 "Hän on monessa mukana ja hänen sanaansa voi aina luottaa. Tienvarsiopasteet, myyntipöydät ja autot menevät tarkasti paikoilleen, kun hän on järjestämässä asiaa.  Henkilö, joka tunnetaan auttavaisena, suoraselkäisenä, aikaansaavana ja vaatimattomana." Kuten Merimasku-Seura ry:n puheejohtaja luovutustilaisuudessa Seppoa ylisti.

 

Onnittelut Sepolle!

Kollolan kesän ja kesänäyttelyn avajaisia juhlittiin 1.7. Puheenjohtaja avasi kesän ja yleisölle tarjoiltiin raparperimaljat. Musiikista vastasivat Iris Valin ja Santeri Enqvist

Heinäkuun keskiviikkojen sarjan aloitti 10.7. Aija Möysä, joka kertoi kiinnostuneelle yleisölle kasvivärjäyksestä

Heinäkuun keskiviikkojen sarjaa jatkoi 17.7. Hanna Nurminen.

Hanna kertoi runsaslukuiselle yleisölle mielenkiintoisella tavallaan siitä, miten hänet valittiin Merimaskun ensimmäiseksi (ja viimeiseksi) kulttuurisihteeriksi, mitä kulttuuri oli Merimaskussa 1980 luvulla ja 1990 luvun alussa.

24.7. oli kutsuttuna Sirpa Tammelin. Luultavasti Tukalan helteinen sää pelotti ja verotti vierailijoiden määrää mutta sehän ei estänyt vilkasta keskustelua ja muistelua (Merimaskun) entisaikojen terveydenhoidosta 

Heinäkuun keskiviikkojen sarjan päätti 31.7. Pertti Virtasen vetämä yhteislauluilta. 

 

Kollolan kesänäyttelyn aiheena oli ”Ullakoiden aarteita”


 

Harrasteiltana 15.8.2019 aurinkoinen ja lämmin elokuun illan sää suosi esittelijöitä ja vierailijoita Merimaskun koulun kentällä

 

 

Merimasku-Seuran syysretki suuntautui lauantaina 7.9.2019 Raumalle. Mukana oli 22 retkeilijää. Sää oli pilvinen ja hiukan vettäkin tihkui, mutta se ei haitannut kulkemisiamme. Johtokaksikko Kaija ja Anne-Maj olivat järjestäneet meille taas ikimuistoisen lauantaipäivän.

 Kollolan talkoita su 29.9. pelotteli säätieteilijöiden lupaamat sateet, mutta eihän niitä tullut. Innokasta talkooporukkaa kertyi toista kymmentä ja paljon saatiin taas aikaiseksi.alkoita su 29.9. pelotteli säätieteilijöiden lupaamat sateet, mutta eihän niitä tullut. Innokasta talkooporukkaa kertyi toista kymmentä ja paljon saatiin taas aikaiseksi.

Maanantaina 7.10. Merimaskun Partiolippukunta Reimareiden sudenpennut vierailivat Kollolassa kotiseutumerkin "velvoittamina" 

 Sunnuntaina 13.10.2019 jumalanpalveluksen jälkeen Visa Auvinen esitteli kirkkoa ja sen historiaa. Hänellä oli paljon mielenkiintoista tietoa kirkon historiasta ja esineistöstä.

Kuvassa Visa esittelee kopiota ensimmäisestä suomenkielisestä raamatusta eli Bibliasta. Varsinainen muistelutilaisuus kahvitarjoiluineen pidettiin seurakuntakodilla.

1. Adventtisunnuntaina kokoontui iloinen joukko Merimasku-Seuran ja Merimaskun Teatterin "tonttuja" Kollolaan toteuttamaan joulun ihmettä. Kesäkuussa lippukassana toiminut vaja muuttui jälleen jouluseimeksi.

Kun oljet, seimi, aasi, Joosef, Maria, Jeesuslapsi, joulun tähti ja kaikki muu tarpeellinen oli löydetty ja kasattu ja sommiteltu paikoilleen, lisättiin vielä jouluinen taustamusiikki.

23.11. Joulu saapuu Merimaskuun myyjäisissä oli myytävänä mm. Merimasku-piparkakkuja

Vuoden 2019 tapahtumia