Kollolan kotiseututalo
Kollola on entinen Merimaskun pitäjän Järvensuun kylän Isotalon Kollolan torppa, joka lunastettiin itsenäiseksi 1920-luvulla. Kollola sijaitsee Taattistenjärven tuntumassa, vanhan Rymättylä-Mynämäki maantien varrella. Siihen kuuluu asuinrakennuksen lisäksi saunarakennus sekä valkoiseksi rapattu navetta.
Torppa oli asuttuna aina 1980 -luvun puoleenväliin saakka, jolloin sen viimeiset asukkaat Anna Tuominen os. Virtanen ja miehensä Sakeus Tuominen varsin iäkkäinä muuttivat pois.
Merimaskun kunta osti torpan vuonna 1989. Tontille kaavailtiin tuolloin rivitaloasutusta. Kansalaisvaikuttamisella ja eri kulttuuritahojen myötävaikutuksella saatiin päättäjät ymmärtämään alueen kulttuurihistoriallinen merkitys Merimaskun asutushistoriassa. Lopulta Kollolan alue suojeltiin kaavamääräyksellä. Maakuntamuseo oli suurena tukena prosessin aikana ja alue onkin saanut Merimaskun kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta –kirjassa merkinnän: ”Paikallishistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävä kohde”.
Merimasku-Seura on vuodesta 1995 hallinnut torppaa, jonka omistaa nykyään Naantalin kaupunki. Kesällä 1999 Merimasku-Seuran aloitteesta Kollola nimettiin kotiseututaloksi.
Kollolan Annan torppa on säilytetty täysin sellaisena kuin sen viimeiset asukkaat ovat sen jättäneet, se on torpan pysyväisnäyttely. Merimasku-Seura pystyttää joka kesä vanhan navetan eteiseen kunnostettuun tilaan jonkin teeman ympärille uuden näyttelyn. Navettaan on myös kunnostettu kesäaikana auki oleva kahvila.
Merimaskun Teatteri on rakentanut torpan yhteyteen kesäteatterilavan ja katsomon ja teatteritoimintaan liittyviä muita rakennelmia ja rakennuksia.
Merimasku-Seura on julkaissut Kollolan historiasta ja myöskin nykypäivästä kertovan kovakantisen, 50 sivuisen kirjan nimeltään ”Järvensuun Kollola”
Kirja on ostettavissa Kollolasta, voit kysyä sitä myös seuran hallituksen jäseniltä.
Hinta 5 euroa
Kollola sijaitsee osoitteessa:
Taattistenjärventie 22, 21160 Merimasku (Naantali)
Kollolan torpan historiaa
Kollola on Merimaskun Järvensuun kylän Isotalon torppa, joka lunastettiin itsenäiseksi 1920-luvulla.
Kollola sijaitsee muinaisen merenlahden, nykyisen Taattisten järven tuntumassa sekä vanhan Rymättylästä Askaisten ja Mynämäen kautta Turkuun johtavan ns. sotilastien (Kustaa III:n rakennuttama) varrella. Tien ensimmäinen linjaus näkyy kartalla jo 1694.
Kollolan torppa mainitaan nimeltä ensimmäisen kerran vuoden 1821 kirkon rippikirjoissa, mutta itse rakennus on huomattavasti vanhempi. Vanhempi osa on todennäköisesti 1700-luvun lopulta.
Kollolan nimi viittaa joko kaalimaahan (kålland) tai hiilenpolttoon paikalla. Nimi saattaa ehkä alun perin olla ollut Kalliola – navetan kohdalla on näkyvissä kalliota, jotka näkyvät laajana alueena jo 1600-luvun kartassa. Isojakokartassa vuodelta 1801 alueelle on jo merkitty pieni raivattu pellonala.
Kollola on alunalkaen ollut luultavasti huomaamaton metsätorppa ja myöhemmin kenties sotilastorppa. Ensimmäisten asukkaiden jäljiltä ei ole virallisissa asiakirjoissa tietoa.
Kollolan asukkaat
Ensimmäisten asukkaiden jäljiltä ei ole virallisissa asiakirjoissa tietoa. Asukkaina on ollut todennäköisesti vaihtuvia Rantalan talon aputyöläisiä, tai muuta "loiskansaa" (loinen = ei vakituinen maatalon työntekijä nyk. pätkätyöläinen)
Jacob Gevaldiger ja vaimonsa Maria Heikintytär, jotka muuttivat Merimaskuun vuonna 1823, olivat Kollolan ensimmäiset tunnetut asukkaat. Sukunimi saattaa viitata entiseen sotilashenkilöön tai ratsuväkilaitoksen siviilivirkamieheen.
Vuonna 1828 torpassa asui myös Lisa Johanintytär Amper kahden alaikäisen poikansa kanssa. Lisa avioitui Matti Abrahaminpojan kanssa ja heille syntyi tytär Gustaava vuonna 1830.
Gevaldigerit kuolivat peräkkäisinä vuosina 1846 ja 1847.
Lisan ja Matin tytär Gustaava avioitui suutari Peter Heikinpojan kanssa. Vuosien 1856 ja 1869 välillä perheeseen syntyi kuusi lasta. Kun Gustaava kuoli vuonna 1879, Peter avioitui varsin pian Wilhelmiina Grönroosin kanssa.
Vuosi 1880 oli traaginen. Ensin kuoli poika Johan Evert spitaaliin, syksyllä hukkuivat Wilhelmina ja poika Frans. Vuoden lopulla kuoli myös Peter itse, Torppaan jäivät Peterin lapset Oskar August ja Aleksandra Gustaava, jotka molemmat sairastivat spitaalia ja jäävät kunnan vaivaishoidon varaan. Oskar kuoli vuonna 1881 21-vuotiaana ja Aleksandra vuotta myöhemmin.
Torppa huutokaupattiin Rihtelän isännälle, mutta hän ei siirrä rakennusta omalle maalleen. Palkolliset Järvensuun ja Rihtelän tiloilta asuivat Kollolassa 1880-luvulla.
Vuonna 1892 torpan osti Taattisten vouti Vilhelm Virtanen vaimonsa Johannan kanssa.
Kollolan viimeiset asukkaat
Vuonna 1891 asukkaiksi tulivat Järvensuun Isotalon ”itsellinen” Wilhelm Sofianpoika Virtanen ja vaimonsa Johanna Vilhelmiina Kallentytär ja heidän kolme lastaan. Kollolassa syntyi kolme lasta lisää. Kaksi tyttäristä muutti Amerikkaan. Kollolaan jäi asumaan myöhemmin Kollolan puhelinkeskusta hoitanut Anna Aleksandra. Kollolan puhelinkeskus aloitti toimintansa vuonna 1911. Anna hoiti keskusta aina vuoteen 1945.
Anna avioitui turkulaisen Sakeus Tuomisen kanssa. He asuivat torpassa lähes kuolemaansa saakka 1980-luvun lopulle.
Torppa laajenee
Alkuvaiheessa torppa oli vain yhden huoneen käsittävä savupirtti, nykyinen keittiö. Savu-uuni on sijainnut astiakaapin kohdalla. Keittiöön johtava ovi on ollut ulko-ovi. Mitään kuistia ei ensin ollut. Oven edessä on saattanut olla seipäistä tai rimoista kyhätty ns. pisteporstua.
Kun pirtti kävi ahtaaksi seitsemälle hengelle, rakensi Matti Abrahaminpoika kamarin tuvan perälle.
Peter Heikinpoika rakensi nykyisen eteisen paikalle pienen huoneen ja kuistin. Kulku taloon muuttui torpan sivusta pihan puolelle. Hän myös purki savu-uunin ja rakensi kamarin ja keittiön väliin savupiipullisen piisin.
Vilhelm Virtasen aikana torppaan rakennettiin sali ja entinen kuisti laudoitettiin umpeen ja siitä tehtiin pieni kamari, myöhemmin maitohuone. Torppa sai uuden kuistin tien puolelle. Vinttikerros rakennettiin tässä vaiheessa.
Sallia on jostain syystä myöhemmin jatkettu noin metrin verran. Pärekatto on korvattu tiilikatteella, joka on nyt korvattu peltikatteella.
Kollolaa on remontoitu uusimalla ulkolaudoitus ja salin lattia. Myös ikkunoita sekä vastapäätä tien toisella puolella oleva kellari on remontoitu.
Lähteet:
Punainen tupa ja perunamaa, Järvensuun Kollola julk. Merimasku-Seura 2008
Myötätuulta Merimaskussa n:o 25 2013
Merimaskun seurakunnan kirkonkirjat: Seurakunnista saapuneet muuttokirjat 1823, sivu 525.
Kirja on luettavissa myös sähköisesti klikkaamalla kuvaa
